Hyvää kesää!

Blogi

Hyvää kesää!

Edellisestä blogistani on vierähtänyt aikaa enemmän kuin piti. Niin käy, kun elämässä kaikki ei mene niin kuin piti. Pitkä tarina lyhyesti: tulin keväällä valituksi ohjelmistokehittäjäksi erääseen yritykseen. Työ olisi ollut etätyötä kotoa käsin ja palkka olisi ollut melko hyvä. Valitettavasti ennen työsopimuksessa merkittyä päivämäärää alkoi hiljalleen valjeta, että matkaan saattaa tulla mutkia. Ja niinpä kuuden päivän työsuhteen jälkeen sain tietää yrityksen rahoitusjärjestelyiden epäonnistuneen ja työsuhteeni päättyvän ennen kuin se oikeastaan ehti edes alkaa.

Olen nuorena toiminut ohjelmistoyrittäjänä ja noista ajoista alkaen on ollut selvää, että yrittäjyys olisi minulle vaihtoehto myös tulevaisuudessa. Lähes kymmenvuotisen hoitajaurani aikana olen pyöritellyt mielessäni mahdollisuuksia toimia yrittäjänä sote-kentällä. Ironista sinänsä, että yllä mainitsemani työpaikan rekrytointiprosessin aikana kävin jo melkoista ”Jaakobin painia”: olenko oikealla tiellä, vai olisiko nyt aika ryhtyä yrittäjäksi? Kun ohjelmistoalalle paluu meni miten meni, tulin siihen tulokseen, että nyt jos koskaan, on aika.

Niinpä huhtikuun puolessa välissä perustin yrityksen nimeltään Sijaishoitajat Suomi Oy, joka operoi markkinointinimellä Keski-Suomen Sijaishoitajat. Yritys keskittyy erityisesti äkillisten poissaolojen aiheuttamien sijaistarpeiden täyttämiseen hoitoalalla. Kehitteillä on reaaliaikainen varausjärjestelmä, joka valmistuessaan tulee olemaan keskeinen osa yrityksen sijaisvälitystä. Yrityksen kotisivut löytyvät osoitteesta: www.kssh.fi.

Lähes kolme kuukautta yrityksen perustamisen jälkeen voin kiitollisena todeta, että alku on ollut lupaava. Töitä on ollut riittävästi heti alusta alkaen ja näkymät toiminnan kasvulle ovat lupaavat. Alkuvaiheen stressi on muuttunut kiitollisuudeksi ja innoksi. Tämä on minun elämäntyöni ja tälle aion antaa kaikkeni. Perhettä ja Konneveden kuntaa unohtamatta. Myytit yrittäjistä, jotka työskentelevät 20 tuntia päivässä viikon jokaisena päivänä eivät ole ehkä enää koko totuus yrittäjyydestä. Aion pitää huolta siitä, että minulla on jatkossakin aikaa perheelle ja muun muassa luottamustoimille yhteisen kuntamme tulevaisuustyössä.

Seuraavat kymmenen päivää pidän vapaata. Aikaa perheelle. Aikaa itselle. Syksyä kohden tarkoituksenani on kirjoittaa taas blogejakin ahkerammin. Luvassa on mm. keskustelun herättämistä kuntamme investoinneista nyt, kun taloutemme alkaa kääntymään yhä selkeämmin kestävälle pohjalle. Jotain hyvää on jo tapahtunut. Ja paljon hyvää on edessä.

Hyvää kesää ja parempaa huomista meille kaikille!


Lisätty 11.07.2022